Siirry sisältöön

Miten tehdään menestyvä brändivetoinen podcast?

Parhaimmillaan podcast on olennainen osa yrityksen viestintäsuunnitelmaa, ja sen avulla on mahdollisuus tavoittaa uusia kohderyhmiä ja muokata brändimielikuvaa. Audio on mediamuotona intiimi, ja sen kautta voi kertoa vaikuttavasti niistä asioista, joista yritys haluaa viestiä.

Podcastin tekeminen vaatii kuitenkin aina suunnittelua ja strategista työtä. Joten mitä tulisi ottaa huomioon, jos yritys haluaa itselleen podcastin?

Tavoitteet ohjaavat suunnittelutyötä

Kuten kaikessa podcast-tekemisessä, myös yritykselle tuotettavassa podcastissa on tärkeä ottaa aikaa suunnittelu- ja strategiatyölle. On monia tapoja tehdä menestyvä yritys-podcast, ja aivan ensimmäisenä tulisikin määritellä kenelle podcast tehdään: luodaanko podcast vain oman firman työntekijöille ja mahdollisille sidosryhmille, oman alan edustajille tai alasta kiinnostuneille – vai tavoitellaanko laajempaa yleisöä?

Samalla on tärkeää miettiä, millainen rooli podcastilla on yrityksen viestinnässä: onko podcast luotu muille alan toimijoille vai halutaanko podcastilla muokata esimerkiksi brändimielikuvaa kuluttajien keskuudessa?

Näiden viestinnällisten tavoitteiden asettaminen on olennaista, sillä ne ohjaavat lopulta kaikkea suunnittelutyötä, jota podcastin luominen vaatii. Tekemisen tapoja on monia, eikä yhtä oikeaa tapaa ole. On kuitenkin tiettyjä asioita, jotka kannattaa kirkastaa mitä tahansa podcastia tehdessä: mikä podcastin idea on? Kenen tarpeeseen podcast vastaa, ja miten se erottuu koko ajan kasvavasta podcast-tarjonnasta?

Etenkin jos yritys-podcastin tavoitteena on saavuttaa kohderyhmiä, joita yritys ei normaalisti tavoita, on tärkeää keskittyä luomaan kiinnostava podcast-konsepti, joka herättää halutun kohderyhmän huomion.

Muistilista brändivetoisen podcastin tekemiseen:

  • Kenelle podcastia tehdään? Kirkasta kohderyhmä
  • Luova konseptointi: Miten podcast erottuu kilpailijoista? Millainen konsepti herättää kiinnostuksen?
  • Strateginen suunnittelu: Tavoitteiden asettaminen, millä onnistumista mitataan? Miten podcast sopii osaksi viestintäsuunnitelmaa?

Podcast-tuotannossa voi hyödyntää myös vaikuttajamarkkinoinnin elementtejä

Menestystä ja onnistumisia voi toki mitata monella tapaa, mutta yksi yleisimmistä tavoista mitata podcastin kannattavuutta on kuulijaluvut. Jos podcastilla halutaan tavoittaa laajempaa yleisöä, ja yritys haluaa mahdollisesti viestiä sillä kuluttajille, kannattaa miettiä kuka tai ketkä podcastia juontaa.

Podcastia tehdessä voi nimittäin hyödyntää vaikuttajamarkkinoinnin elementtejä, kun se vastaa podcast-tekemisen strategisia tavoitteita. Silloin tärkeää on löytää yritykselle täydellinen brand match, joka sopii yrityksen arvoihin ja on sopiva kasvo podcastille.

Tästä case-esimerkkinä on Asennemedian tuottama, C morelle tehty Kulisseissa-podcast. Kulisseissa on vaikuttajavetoinen podcast, joka rakennettiin tukemaan Cmoren uutuussarjojen markkinointia. Podcastia juontavat Johanna Puhakka ja Sara Parikka. Kulisseissa nousi heti julkaisuviikollaan Spotifyn Suomen kuunnelluimmaksi podcastiksi. Brändivetoista podcastia kuunneltiin viikon aikana jo huimat 10 000 kertaa, ja lisää tuotannosta pääset lukemaan täältä.

Vaikuttavuutta voi mitata monin eri tavoin – tärkeintä on kokeilla rohkeasti!

Kun yritys haluaa podcastin osaksi viestintäsuunnitelmaansa, on tärkeää muistaa, että yhtä oikeaa tapaa ei ole. On tärkeää asettaa sellaiset mittarit, jotka palvelevat juuri oman brändin tarpeita ja tavoitteita.

Podcast voi olla vaikuttava ja täyttää viestinnälliset tavoitteet myös pienemmillä kuulijaluvuilla. Toisaalta myös yritysten on mahdollista tehdä ilmiöksi nousevia podcast-kokonaisuuksia, jotka tukevat ja vahvistavat yrityksen brändiä.

Kaiken podcast-tekemisen ytimessä on kuitenkin suunnitelmallinen tuotantotyö ja luova konseptointi – sekä rohkeus kokeilla uutta aluevaltausta. Jos yrityksenne on harkinnut podcastia osaksi sisältösuunnitelmaansa, ota rohkeasti meihin yhteyttä!

Asennemedia

Asennemedia on vaikuttajamarkkinoinnin asiantuntijatoimisto, jossa yhteistyöt pohjataan strategiaan, luodaan intohimolla ja tehdään asenteella. Kirjoitamme ajankohtaisista uutisista, vaikuttajamarkkinoinnin saloista ja caseista, jotka tekivät vaikutuksen.