Siirry sisältöön

Näkökulma: Vastuu tasa-arvoisemmasta someympäristöstä on meillä kaikilla

Sosiaalinen media ei ole täydellinen paikka: lukuisat tutkimustulokset muistuttavat meitä siitä, kuinka alustojen algoritmit lisäävät polarisaatiota ja toimivat epätasa-arvoisesti. Nuorten ahdistuneisuus ja mielenterveysongelmat ovat myös olleet kasvussa samassa suhteessa lisääntyneen somen käytön myötä.

Olisi kuitenkin liian mustavalkoista ja yksinkertaistavaa sanoa, että sosiaalinen media olisi vain huono asia – tai että voisimme yksistään syyttää sitä edellä mainituista ongelmista. Tässä kirjoituksessa haluan nimittäin keskittyä hyviin asioihin, joita mielestäni sosiaalinen media on tuonut etenkin viime vuosien aikana niin arkeemme kuin myös yhteiskunnalliseen keskusteluun.

Minulle sosiaalisen median voima, ilo ja merkitys nousee esiin siinä, että noilla alustoilla periaatteessa kuka vain voi näkyä ja ottaa tilaa. Ajatus voi tuntua mitättömältä heille, jotka ovat aina nähneet itsensä mediakuvastossa. Mutta entäpä he, jotka eivät ole kuuluneet tai näkyneet valtavirtamediassa juuri koskaan – tai jos ovat, on hahmot olleet kärjistettyjä stereotypioita tai pilkan ja huumorin kohteita?

Muistan ikuisesti, kun löysin ensimmäistä kertaa Instagramista niin suomalaisia kuin ulkomaalaisia vaikuttajia, jotka puhuivat rohkeasti itselleni tärkeistä teemoista ja tekivät aktivismia niin somessa kuin arjessaan.

Olin haltioitunut: nämä naiset ottivat tilaa, tekivät näkyväksi tunnistamiani epäkohtia, antoivat toimintaohjeita – ja jakoivat ihan vain arkista elämäänsä meille seuraajille. Tuntui huumaavalta nähdä itsensä näköisiä ihmisiä toimimassa muun median kapeasta naiskuvasta poikkeavalla tavalla. Vuosien varrella tuo naiskuva on vain laajentunut, ja nyt feedini on tyttöyden ylistyksen, alati laajenevan naiskuvan ja aktiivisen toimijuuden ilosanomaa.

Sen vuoksi en osaa edes kuvitella, miten tärkeältä representaatio tuntuu heistä, jotka kuuluvat johonkin vähemmistöön esimerkiksi seksuaalisuutensa tai sukupuolensa osalta. Voin vain seurata ilolla sitä muutosta, kun somessa käytävät keskustelut muuttuvat jatkuvasti moniäänisemmiksi.

Toisin sanoen sosiaalinen media muuttaa myös keskustelukulttuuriamme. Ihmisistä muutos on usein epämukavaa, sillä se vaatii liikkumista kohti jotain tuntematonta. Vaikuttajia kritisoidaan siitä, kun he aloittavat toisinaan haastaviakin keskusteluja esimerkiksi uutisista ja ilmiöistä. Itse olen seurannut monen ”somekohun” aikana ihaillen vaikuttajia, jotka sanoittavat vaikeitakin yhteiskunnallisia aiheita lähestyttävästi ja uusia näkökulmia tarjoten. Sosiaalisen median ansiosta nuo uudet näkökulmat ovat valuneet yhä useammin myös niin sanotun perinteisen median kanaviin, ja niin myös mediakuvasto ja valitut näkökulmat laajenevat.

Parhaimmillaan saamme sosiaalisesta mediasta uusia näkökulmia: kun eri taustoista olevat ihmiset ottavat tilaa ja sanoittavat kokemuksiaan rehellisesti, seuraajien ymmärrys voi laajentua. Parhaimmillaan, kun seuraamme toista ihmistä ja hänen elämäänsä, kykymme hahmottaa todellisuuksien ja elämän kirjoa kasvaa – ja siten empatiakykymme kasvaa.

Tätä ajatusta ei tule tulkita niin, että esimerkiksi eri vähemmistöjen tulisi raivata tilaa ja esimerkillään opettaa etuoikeutetumpia ihmisryhmiä. Ei ole kenenkään vastuulla opettaa, vaan omaa sisältöä saa tehdä juuri niistä lähtökohdista, joista sitä haluaa tehdä.

Ennemminkin kääntäisin katseen meihin somenkäyttäjiin: Millaisen kuvan elämästä ja arjesta somefeedimme heijastaa? Entä miten reagoimme, kun kohtaamme omasta arjesta poikkeavia näkökulmia tai näemme ikkunoita eri todellisuuksiin somen kautta?

Sosiaalinen media tuo näkyväksi meille aina sellaisia ilmiöitä, asenteita ja rakenteita, jotka vaikuttavat myös arjessamme. Sen vuoksi on kiinnostavaa pohtia myös sitä, kuka näkyy ja kuuluu niin arjessa kuin muussa mediassa, mitä kulutamme.

Väitän, että voimme oppia valtavasti ihmisyydestä, kun ymmärrämme, että vastuu tasavertaisesta someympäristöstä on meillä kaikilla. Me voimme omalla toiminnallamme rakentaa ymmärtäväisempää ja empaattisempaa keskustelukulttuuria – ja oppia ymmärtämään, milloin on tärkeämpää olla itse hiljaa ja kuunnella.

Ja jotta en puhuisi ainoastaan sosiaalisen median potentiaalista oppimisen ja keskustelun alustana, päätän pohdintani tähän ajatukseen: meillä kaikilla ei tulisi ainoastaan olla tilaa näkyä ja kuulua. Meillä kaikilla tulisi olla turvallinen tila iloita ja juhlistaa sitä, mitä olemme – niin somessa kuin arjessa, vuoden jokaisena kuukautena.

Tiina Svensk työskentelee Asennemedialla podcastien ja viestinnän parissa. Vapaa-ajallaan hän seuraa somessa yhteiskunnallisen keskustelun lisäksi surffivinkkejä, koska hänen mielestään tärkeintä elämässä ei suinkaan ole uutisten lukeminen, vaan aalloilla kelluminen.