Rajaamaton totuus -projekti: miten sosiaalinen media vaikuttaa mielenterveyteen?

Sosiaalisen median vaikutuksesta mielenterveyteen ja hyvinvointiin on puhuttu paljon ja pitkään. Tiedämme, että jatkuva selailu ja itsensä muihin vertaaminen heikentää hyvinvointia, mutta silti ruutuajat kasvavat jatkuvasti. Vaikka tiedämme, ettei sosiaalinen media ole koko totuus ihmisten elämästä,
unohdamme sen helposti.

Miksi koemme huonommuuden tunteita sosiaalisen median takia? Miksi vaikuttajat tuntuvat kavereilta, ja heidän elämänsä tavoiteltavalta ja saavuttamattomalta samaan aikaan? Kysyimme tätä MIELI ry:n asiantuntijapsykologi Julia Sangervolta.

Asennemedian Rajaamaton totuus -projektin tavoitteena on lisätä tietoisuutta mielenterveysongelmista ja rakentaa terveempää somea. Projektin kasvona toimii vuonna 2025 Hanna Angelvuo. Hanna on tunnettu aidosta ja iloisesta olemuksestaan ja ammattitaidolla tuotetusta sisällöstä. Hanna elää vaiherikasta lapsiperhearkea ja ruuhkavuosia, ja jakaa kanavissaan avoimesti myös elämän vaikeita hetkiä.

Haastattelimme MIELI ry:n asiantuntijapsykologia Julia Sangervoa yhdessä Hanna Angelvuon kanssa Asennetalks-podcastissa. Koostimme haastattelun pohjalta yhteenvedon sosiaalisen median käytön vaikutuksista mielenterveyteen, ja millaisilla valinnoilla siihen voi itse vaikuttaa. Tämän artikkelin sisältö on referaatti kyseisestä podcast-jaksosta.

Vaikuttajan ja seuraajan välinen parasosiaalinen suhde muuttaa ihmisen omaa tunnetta ja käsitystä suhteen laadusta.

Seuraajien ja vaikuttajien välistä suhdetta kutsutaan parasosiaaliseksi. Julia Sangervo kertoo, että parasosiaalinen viittaa yksipuoliseen suhteeseen, joka tuntuu kahden ihmisen väliseltä vuorovaikutussuhteelta. Ilmiö ei ole uusi, vaan jo Elviksen aikaan ihmiset tunsivat hänen puhuvan suoraan heille, aivan kuin he tuntisivat toisensa. Ilmiö korostuu sosiaalisen median aikana, kun vaikuttajat ja julkisuuden henkilöt postaavat samankaltaista sisältöä kuin omat kaverit. Emme tietoisesti ajattele tuntevamme seuraamiamme ihmisiä, mutta alitajuisesti he alkavat tuntua kavereilta.

Hanna Angelvuo kertoo saaneensa synnytyksen jälkeisen masennuksen aikaan todella paljon tukea, lämpöä ja rakkautta seuraajiltaan. Silloin suhde ventovieraisiin ihmisiin ja heidän läsnäolonsa sekä vertaistuki antoi paljon tukea. Parasosiaalinen suhde voi siis myös muuttua joskus henkilökohtaiseksi ja vastavuoroiseksi, mutta näin ei tietenkään tapahdu aina.

Vaikuttajat ovat nykyajan esikuvia.

Julia Sangervon mukaan esikuvat voivat parhaimmillaan rohkaista ja inspiroida, etenkin kun kyseessä on henkilö johon samaistuu. Esimerkiksi Hannan seuraaja, joka on kokenut myös synnytyksen jälkeisen masennuksen, on voinut saada voimaa siitä miten Hanna on selvinnyt vaikeasta tilanteestaan. Se voi saada ajattelemaan, että kyllä minäkin voin selvitä.

Esikuvat voivat myös luoda epäterveitä paineita. Tarkasti kuratoitu, linssin läpi näytetty “somekelponen” sisältö ei tunnu välttämättä samaistuttavalta, jolloin oma tuska voi tuntua rumalta ja arkiselta. Voi helposti ajatella, että “jos mäkin pystyisin tuohon kaikkeen, niin mäkin olisin onnellinen”. Tämä voi luoda vaarallisen sudenkuopan, koska yksittäinen onnistuminen ei koskaan luo onnellisuutta, mutta some voi luoda tällaisen illuusion.

“Me 90-luvun lapset ollaan eletty aikaa, jossa ei ollut sosiaalista mediaa. Silloin verrattiin itseä vaan niihin ihmisiin, jotka tuntee. Kynnys vertaamiseen on todella matala nykypäivänä. Haluan jakaa aitoa arkea, sitä mitä se on oikeasti. Some ei ole kaikki, se pitää muistaa. Arvostan että puhutaan oikeista asioista.” Hanna Angelvuo

“Nämä 90-luvun superjulkkikset olivat hyvin etäisiä, jolloin vertailukin oli hyvin erilaista. Kun nyt vertaamme itseämme jokapäiväisessä somefeedissä oleviin aidon ja arkisen oloisiin ihmisiin, tulee helposti olo, että mäkin voisin olla kuin hän jos vain yrittäisin tarpeeksi. Miksi mä en ole supermenestynyt?” Julia Sangervo

“On epäinhimillinen vaatimus, että omassa syvimmässä alhossa olisi velvollisuus jakaa oma tilanne someen ollakseen aito. Sehän on entistä kuormittavampaa, kun on tosi haavoittuvainen. Ei silloin ole paras idea altistaa itseään sosiaalisessa mediassa nähdyksi tulemiselle. On eri asia puhua ystävälleen, joka näkee sinut kokonaisena. Somessa jakaminen voi syventää huonovointisuutta, kun kommentointi voi olla ilkeää. Usein vaikuttajalta vaaditaan epäinhimillisen paljon, kun vaaditaan aitoutta.” Julia Sangervo

Miten sosiaalinen media vaikuttaa nuoriin?

Julia Sangervon mukaan vaikutukset ovat kaksipiippuisia. Toisaalta sosiaalinen media voi antaa tärkeän vertaistuellisen yhteisön, minkä merkitys voi korostua vaikka silloin, kun nuori asuu syrjäseudulla ja kontaktia muihin ihmisiin on vaikea kokea. Valitettavasti tutkimusnäytön pohjalta kuitenkin nähdään, että haittavaikutuksia havaitaan enemmän. Näitä ovat esimerkiksi syömishäiriöpositiivinen sisältö, jota sosiaalisen median jätit eivät kuratoi riittävästi pois.

Käytännön vinkkejä terveempään somekäyttäytyminen

Julia Sangervon mukaan vuorovaikutteisuus on todella tärkeää. Tutkimuksissa on havaittu, että kaikista haitallisinta ihmiselle on päämäärätön selailu ja sen aiheuttama vertailu muihin. Mitä enemmän on vuorovaikutuksessa muihin keskustelun ja kommentoinnin kautta, sitä enemmän positiivisia vaikutuksia on saatavissa.

Meidän on hyvä tiedostaa, millä tavoin saatamme tahattomasti luoda muille ihmisille lisää paineita. Tiedostamisen kautta voimme välttää sisältöjä, jotka luovat valheellista kuvaa elämästä. Samalla on tärkeää olla armollinen itseään kohtaan, sillä on paljon vaadittu, että kenenkään pitäisi olla jatkuvasti rehellinen kaikesta ja näyttää itsestään ihan kaikki.

Tärkeintä on ymmärtää, ettei ole yksilön vastuulla muuttaa koko sosiaalisen median toimintalogiikkaa, mutta ehkä hyvä vaan olla tietoinen sen mahdollisista vaikutuksista.

Minkä takia meillä on taipumusta rajata sisällöistä pois asioita, joita emme halua näyttää?

Kaikista perustavanlaatuisin tarve ihmisenä on tulla nähdyksi ja rakastetuiksi. On pelottavaa olla haavoittuvainen, vaikka juuri sen haavoittuvaisuuden kautta pääsemme kiinni rakkauden ja nähdyksi tulemisen kokemukseen. Haavoittuvuuden kautta voi tuntea tulevansa torjutuksi, jolloin voi tuntua turvallisemmalta näyttää vain omia saavutuksia ja huippuhetkiä. Yhteiskunta palkitsee meitä niistä odotta, että yksilö suoriutuu hyvin.

“Eräs vaikuttaja kirjoitti tosi kivan postauksen siitä, että kun häntä oltiin moitittu siitä, että minkä takia hän laittaa kotoaan someen vain kuvia, missä on tosi siistiä ja kaikki on niin kaunista. Ja heillä on kuitenkin lapsia, et et onko tämä se todellisuus. Hän kirjoitti, että tämä ei ole todellisuutta. Tämä on se mitä mä haluan laittaa someen. Rakastan kauniita asioita ja sisustamista ja sellaista siksi teen sisältöä niistä. Se oli tosi hyvä postaus, koska se antoi ymmärrystä, että hän tekee sitä someaan juuri sillä tavalla, kun hän itse haluaa.” Hanna Angelvuo

Elämme yksilökeskeisessä suorituskulttuurissa, jossa myös onnellisuudesta on tullut yksi menestyksen mittari.

Nykyään statukseksi ei enää riitä olla vaikkapa rikas ja kuuluisa. Pitää olla rikas, kuuluisa ja onnellinen. Sen vuoksi onnellisuutta näytetään paljon somessa. Voi tuntua myös epäonnistumiselta myöntää, että ei olekaan onnellinen, koska se monelle tavoiteltava tila.

“Siinä just päästään siihen vuorovaikutukseen, että kun mä jaan, niin sit seuraajatkin jakaa. Varsinkin synnytyksen jälkeinen masennus, parisuhde, temperamenttiset lapset ja tunnekasvatus ovat sellaisia asioita, mistä on jakanut ja saanut tosi paljon ihania keskusteluita aikaan.” Hanna Angelvuo

“Tuo onkin hyvä kuvaus tästä ilmiöstä, kun ne dm-boksit räjähtää, kun näyttää niitä haavoittuvaisuuksia. Se kuvastaa sitä miten meillä on ihan valtava paine luvalle olla haavoittuvainen. Ironisesti monestihan sellainen sisältö myös menestyy sosiaalisessa mediassa, koska se tuntuu ihmisistä hyvältä ja huojentavalta. Se antaa ihmisille luvan, että munkaan ei olla tarvi olla täydellinen. Joku muukin kokee näitä samoja haasteita kuin minä.” Julia Sangervo

Kuuntele koko haastattelu podcastista.