Siirry sisältöön

Kuka on Asennemedian uusi toimitusjohtaja Katriina Salonen?


Asennemedialla alkoi tällä viikolla uusi aikakausi.
Katriina Salonen on nimitetty Asennemedian toimitusjohtajaksi
1.4.2025 alkaen yrityksen pitkäaikaisen toimitusjohtajan ja perustajan Ulla Vartiaisen siirryttyä hallituksen puheenjohtajaksi. Katriina on työskennellyt yrityksessä yli neljä vuotta, viimeksi operatiivisena johtajana. Kuka on Katriina Salonen?

”Päädyin vaikuttajamarkkinoinnin pariin radion ja sattumien kautta. Olin töissä Bassoradiolla, kun kuulin Asennemediasta ensimmäistä kertaa ja tutustuin Ulla Vartiaiseen. Tapasimme Ullan kanssa useamman kerran vuosien varrella. Lopulta päädyin töihin Asennemedialle monien keskusteluiden jälkeen.”

Katriinaa kiehtoo vaikuttajamarkkinoinnissa uuden kehittäminen, ihmisten ja luovan suunnittelun parissa työskentely, audio sekä uudenlaiset markkinointitavat.

MINKÄLAISEEN SUUNTAAN VAIKUTTAJAMARKKINOINNIN ALA KEHITTYY?

Vaikuttajamarkkinointi tulee kehittymään vieläkin henkilökohtaisemmaksi, aidommaksi ja kohdennetummaksi. Kehittyvä teknologia ja dataan perustuvat työkalut auttavat optimoimaan prosesseja, ja uudet teknologiat kuten tekoäly, virtuaalitodellisuus ja metaversumi tulevat avaamaan uusia mahdollisuuksia.

Katriina rohkaisee brändejä hyödyntämään vaikuttajamarkkinointia vieläkin monipuolisemmin koko markkinoinnissaan. Vahvan brändin kaikkien markkinointitoimenpiteiden tulee olla yhtenäisiä ja tunnistettavia ajasta ja paikasta riippumatta. Miksei tätä rakentaisi vaikuttajan kiinnostavan persoonan ympärille? 

MINKÄLAINEN JOHTAJA OLET?

”Haluan olla empaattinen ja luotettava johtaja, joka on samaan aikaan napakka ja määrätietoinen. Tekoja enemmän kuin sanoja.”

Kollegat kuvailevat Katriinaa viisaaksi, jämäkäksi mutta lempeäksi, vakaaksi ja rauhalliseksi tukipilariksi. Hän on empaattinen joukkuepelaaja, joka johtaa sekä sydämellä että järjellä. Katriina auttaa muita loistamaan omilla vahvuuksillaan, tarttuu rohkeasti haasteisiin ja tekee päätökset selkeästi kantaen vastuun koko tiimin onnistumisesta.

ONKO SINULLA OLLUT MENTOREITA URASI AIKANA?

Matkan varrella on ollut monia merkittäviä mentoreita, jotka ovat puskeneet ja auttaneet elämässä ja uralla eteenpäin. Perhe on opettanut että kaikki on mahdollista, kun vaan yrittää sinnikkäästi ja seuraa unelmiaan. Merkittäviä työelämän mentoreita ovat olleet Anna-Riitta Vuorenmaa, joka opetti ympäröimään itsensä itseään fiksummilla ihmisillä, sekä Bassoradion entinen toimitusjohtaja Riikka Reunanen, jonka suoraa palautetta ja tukea hän arvostaa valtavasti.

MIKSI JUURI ASENNEMEDIA?

Asennemediassa parasta ovat ihmiset. Jokainen saa olla vilpittömästi juuri sellainen kun on, ja kaikkien vahvuudet valjastetaan käyttöön. Asennemedian toimitusjohtajan rooli on työ joka ei tunnu työltä. Tiimin yhteishenki on todella ainutlaatuinen, kannustava ja lämmin. Mahtavat asiakkaat ja yhteistyökumppanit tekevät työstä mieluisaa. Tiimin asiantuntijuutta arvostetaan todella paljon, ja sehän on vain ja ainoastaan näiden ihmisen ansiota.

MITÄ VAHVUUKSIA AUDION JA VAIKUTTAJAMARKKINOINNIN YHDISTÄMISESSÄ ON?

Audio ja äänimediat kasvavat nopeasti, ja tämä tarjoaa vaikuttajamarkkinoinnille uusia mahdollisuuksia, kanavia ja tapoja vaikuttaa. Vaikuttajamarkkinointi ja audio kuuluvat luontaisesti yhteen ja on ilo johtaa yritystä, jonka liiketoiminta pohjautuu juuri näille osa-alueille. Salonen haluaa kehittää vaikuttajien ja audion muodostamaa kokonaisuutta uudelle tasolle ja uskoo, että sieltä löytyy vielä hyödyntämättömiä mahdollisuuksia.

MITEN PALAUDUT TYÖPÄIVISTÄ?

Vapaa-ajallaan Katriina nauttii lenkkeilystä, uinnista, hyvistä ravintoloista, sienestämisestä ja metsäretkistä. Hänen lempipaikkansa ovat kotona puolison ja 11 kuukauden ikäisen lapsensa kanssa sekä lapsuudenkodissa Muuratsalossa, jonka maisemat rauhoittavat aina mieltä.

LOPUKSI: MIKÄ ON OLLUT ERITYISEN MIELEENPAINUVA VAIKUTTAJAMARKKINOINNIN CASE?

“Näitä on paljon, mutta esimerkiksi Alkon ja Helsinki Misson perjantaipuhelin- kampanja on jäänyt mieleen. Se oli tärkeä ja vastuullinen kampanja, jolla saimme upeat tulokset. Orion-miehen rallatus on myös jäänyt päähän soimaan useiksi viikoiksi, joten siinäkin oiva ja hyväntuulinen esimerkki vaikuttajan hyödyntämisestä monikanavaisesti.”

Noora Kirjavainen

Noora on kekseliäästä tarinankerronnasta, ihmismielestä ja kummallisuudesta loputtomasti kiinnostuva Asennemedian viestintäpäällikkö. Empatia, copywriter-tausta ja yli 12 vuoden kokemus markkinoinnin, mainonnan ja viestinnän maailmasta antavat työkalut ja näkökulmat viestin kuin viestin tarinallistamiseen.