Siirry sisältöön

Asennemedian sivusto uudistui: ”Helpompi käyttää ja kiva katsella!”

Asennemedian brändiä uudistettiin myös vuonna 2022. Se kaipasi kuitenkin vielä hieman hiomista ja terävöittämistä, jotta visuaalinen identiteetti saatiin kuvaamaan saumattomasti nykyistä strategiaamme. Myös verkkosivumme kaipasivat raikastusta – haaveissamme siinsi selkeä, käyttäjäystävällinen ja aidosti hyödyllinen sivusto.

Pieni punavuorelainen toimistomme on kasvanut kahdeksassa vuodessa vauhdilla. Niin on myös koko vaikuttajamarkkinointiala: IAB Finlandin tekemän selvityksen mukaan vaikuttajamarkkinointiin käytettiin Suomessa vuonna 2022 oli noin 52,5 miljoonaa euroa. Edellisvuodesta kokonaismarkkina on siis kasvanut taas 19 %.

”Asennemedialla ollaan tosi ylpeitä alan kasvusta”, sanoo operatiivinen johtajamme Katriina Salonen. ”On mahtava huomata, että vaikuttajien tekemä työ saa ansaitsemaansa arvostusta ja yrityksissä ymmärretään vaikuttajamarkkinoinnin tehokkuus. Haluamme olla luomassa tätä kasvua ja kehitystä jatkossakin: siksi on tärkeää, että brändimme ja sivustomme ovat ajan tasalla.”

Brändikin asenteella tehty

Asennemedian luovan tiimin vetäjä Marika Ollikka on vastuussa Asennemedian brändistä ja sen uusimmasta kirkastuksesta: ”Kaiken perustana on, että Asennemedian brändi henkii meidän meininkiä ja sitä, kuinka haluamme vaikuttajamarkkinointikentässä toimia. Kuvamaailmassa yhdistyy inhimillinen ote. Emme henkilöi tekemistä yksilöihin, sillä projektejamme ei koskaan toteuta vain yksi ihminen – mukana on aina tiimi, joka koostuu kollegoista, vaikuttajista, sidosryhmistä ja asiakkaista.”

”Kun nyt katselen uudistettua sivustoamme ja brändikäsikirjaa, koen, että visioni toteutuu. Ilman timanttista tiimityötä emme olisi tässä selailemassa uusia nettisivuja. Ennen kaikkea tämäkin setti tehtiin yhdessä. Ja asenteella.”

Uuden sivuston ansiosta voimme esitellä asenteella tehtyjä töitä entistä paremmin, ilmentää vahvemmin brändiämme ja luoda sisältöjä, joita kuluttaa mielellään. Tärkeintä on kuitenkin se, että uusilta nettisivuiltamme löytyy tietoa vaikuttajamarkkinoinnista, palveluistamme ja yrityksestämme kätevästi ja kattavasti.

Myös viestintäasiantuntijamme Mira Suurnäkki on tyytyväinen uusiin sivuihin ja brändin kirkastukseen: ”Asennemedian sivusto on nyt helpompi käyttää ja kiva katsella. Oma suosikkini on tietysti uudistettu Asennenews, jonka kategorioiden ansiosta uuden oppiminen, inspiroivien yhteistyöesimerkkien selailu ja omien ajatusten herättely onnistuu näppärästi. Uutta, mielenkiintoista sisältöä vaikuttajamarkkinoinnin suunnittelusta, tekemisestä ja mittaamisesta on tulossa jatkossakin. Kannattaa ehdottomasti pysyä kuulolla, oli kanavavalintasi sitten LinkedIn tai Instagram!”

Asennemedia

Asennemedia on vaikuttajamarkkinoinnin asiantuntijatoimisto, jossa yhteistyöt pohjataan strategiaan, luodaan intohimolla ja tehdään asenteella. Kirjoitamme ajankohtaisista uutisista, vaikuttajamarkkinoinnin saloista ja caseista, jotka tekivät vaikutuksen.