Siirry sisältöön

Vaikuttajamarkkinoinnin trendit 2022

Vuonna 2021 olemme eläneet globaalin pandemian muovaamassa yhteiskunnassa. Internetin mahdollistamat etäyhteydet ympäröivään maailmaan ja sen ihmisiin ovat kasvattaneet merkitystään, kun fyysiset kontaktit ovat vähentyneet – tai puuttuneet jopa kokonaan. Sosiaalisen median käytön onkin havaittu lisääntyneen pandemian aikana merkittävästi.

Myös vaikuttajamarkkinoinnille kulunut vuosi on ollut ennätysmäinen. Influencer Marketing Hub arvioi alan kasvavan 13,8 biljoonan dollarin arvoiseksi vuoden 2021 aikana. Vaikuttajamarkkinointi on ajankohtaisempaa kuin koskaan. Olemme listanneet trendejä, jotka kannattaa pitää mielessä tulevana vuonna markkinointia suunnitellessa.

1. Videot jatkavat voittokulkuaan

Olemme jo Instagram Reelsien saavuttaman suosion ja TikTokin tulemisen myötä voineet nähdä videosisältöjen suosion lisääntyvän. Myös erilaisten striimauspalveluiden suosio on ollut pitkään kasvussa. Uskomme vahvasti, että sama trendi tulee jatkumaan myös vuonna 2022.

Tätä myötä myös TikTok tulee taatusti kasvattamaan osuuttaan vaikuttajamarkkinoinnin alustana. TikTok onkin kehittänyt markkinoinnin työkalujaan innovatiivisesti ja nopeasti. Otamme innolla vastaan alustan suomat mahdollisuudet entistä monimuotoisempaan sisältömarkkinointiin.

2. Sisältöjen pelillistäminen ja seuraajien osallistaminen

Sosiaalinen media on hämärtänyt rajat sisällöntuottajan ja yleisön välillä. Alustojen toimivuus perustuu reaktioille. Seuraajilta toivotaan yhä enemmän reaktiivisuutta, jotta sisällöt saadaan nousemaan aikajanoilla ja uutissyötteissä.

Ajatustapaa voidaan soveltaa myös vaikuttajamarkkinointiin. Sisältöihin kannattaa rakentaa osallistava kulma, joka palkitsee seuraajan reaktiostaan. Kannustamalla kommentoimaan, seuraamaan ja jakamaan – jopa tuottamaan omaa sisältöään – luodaan toivottuja reaktioita. Videopelien maailmasta tuttuja toimintoja hyödyntäen voidaan kasvattaa brändisisältöihin sitoutumista aivan uudella tavalla.

3. Viraalitrendit markkinoinnin työkaluna

Viraalitrendit ja -meemit ovat vaikeasti ennustettavissa, mutta niillä on valtava voima, jota kannattaa hyödyntää markkinoinnissa. Viraaliksi mentyään jokin konsepti voi tavoittaa miljardit ihmiset kielestä ja kulttuurista huolimatta. Syvään juurtuvaa ja reaktioita synnyttävää konseptia on vaikea luoda keinotekoisesti – joten miksi ei hyödyntäisi jotain jo toimivaksi testattua?

4. Huumorisisällöt ovat tehokas keino tavoittaa ja sitouttaa  

Kasvavissa sisältömäärissä erottuminen vaatii yhä vahvempien tunnereaktioiden synnyttämistä. Huumorin keinoin tämä saadaan aikaan tehokkaasti ja positiivisia mielleyhtymiä hyödyntäen.

Meemit ovat helposti jaettavia ja sitoutumista synnyttäviä sisältöjä, mutta vaativat markkinoijalta heittäytymistä. Mieleenpainuva esimerkki meemin hyödyntämisestä on Rosson raastepöydän paluu, josta muun muassa Kauppalehti uutisoi. ”Raastepöydästä voipi aloitella” -letkautus siivitti sosiaalisessa mediassa runsaan määrän orgaanista näkyvyyttä.