Siirry sisältöön

Poikkeustilassa poistutaan mukavuusalueelta myös somessa

Ruokabloggaaja tekee jumppavideoita Instagram-tarinoihin ja lifestylevaikuttaja pitää lastenlaulukonsertteja. Poikkeuksellisena aikana keväällä 2020 sukelletaan somessakin uudenlaisiin vesiin, kun vaikuttajat keksivät uusia tapoja olla läsnä seuraajilleen ja tarjota iloa poikkeuksellisiin päiviin.

Jos olet viettänyt viime viikkoina enemmän aikaa kotona kuin olisit toivonut, et varmasti ole ainoa. Etäisyyden ottaminen muista ihmisistä on saanut monet meistä kaipaamaan jotain: yksin kotoilevat kaipaavat yhteisöllisyyttä, perhearkea pyörittävät taas omaa aikaa. Kun uudenlainen arki on mullistanut rutiinit ja tavan jäsennellä omaa arkea, kaipaamme myös esikuviltamme uudenlaista tapaa olla läsnä. Vaikuttajamme ovatkin viime viikkoina vastanneet haasteeseen toinen toistaan luovemmin tavoin.

Mimmit sijoittaa -yhteisön Pia-Maria Nickström ja Hanna Tikander kertoivat Instagramissa, että ”markkina soitti ja sanoi, ettei nyt kannata pitää poditaukoa”. Mimmit loivat podcastilleen poikkeustila-spin-offin, Pörssikääk-sarjan, jossa puhutaan markkinatalouden mullistuksista ja vastataan seuraajien kysymyksiin. Sarjan avulla seuraajat saavat tietoa talouden tilanteesta tutusta ja helposti ymmärrettävästä lähteestä, ja yhteisö tarjoaa vertaistukea sijoittaville mimmeille, jotka kohtaavat taantuman ensimmäistä kertaa silmästä silmään.

Liemessä-ruokablogin Jenni Häyrinen on vuosien ajan pelastanut kotikokkeja liemestä, ja jatkanut samalla linjalla muun muassa Arjenpelastajat-kokkausliveissä myös poikkeusaikana. Viime viikkoina Jennin kanavissa on päässyt mukaan myös perheen kotiarkeen, ja muun muassa äidin kotitreeneihin. Ruokabloggaaja Jenni ei ole pelkkä reseptipankki ja elävä ohjekirja, vaan seuraajiensa elämässä läsnä oleva vaikuttaja, jonka kanavissa sopeudutaan poikkeusoloihin muuallakin kuin keittiössä. Ihan niin kuin meidän kaikkien kodeissa.

Uuden aluevaltauksen on tehnyt myös Viena K, jonka koronakonsertit ovat ilahduttaneet seuraajia IG-liveissä: aikuisille suunnattujen klassisen musiikin konserttien rinnalle syntyi seuraajien toiveesta myös lastenlaululive. ”Lastenlaulujen esittäminen Instagramissa joukolle tuntemattomia ihmisiä – asia, jota en koskaan uskonut tekeväni mutta tänään kuitenkin tein”, Viena kertoi Instagramissaan, kun julkaisi videon Kaj Chydeniuksen Lounatuulen laulusta.

Somen hienoja puolia on aina ollut sen tarjoama yhteisöllisyys, joka ylittää fyysisen läsnäolon rajat. Voin istua yksin kotisohvallani ja silti tuntea kuuluvani joukkoon, kun katselen satojen muiden kotoilijoiden kanssa IG-livessä konserttia tai jumppaan tutun somevaikuttajan kanssa. Aika hyvä esimerkki siitä, miten ollaan yhdessä erikseen, eikö?

Kirjoittaja: Johanna Risku