Siirry sisältöön

Saunasta studioon – suosittu perhe-podcast Ruuhkavuosirakkautta siirtyy Asennemedian edustukseen

Vuonna 2020 perustetussa Ruuhkavuosirakkautta-podcastissa keskustellaan perheestä, työstä, parisuhteesta, taloudesta ja hyvinvoinnista vaihtuvien vieraiden kanssa. Podcastia juontavat Heta Kärki, kaupallinen johtaja ja yhden lapsen äiti, ja Krista Pohjanlehto, kahden lapsen äiti, toimialapäällikkö, sekä yksi Future Female -verkoston perustajista. Siirtyminen Asennemedialle tarjoaa podcastille mahdollisuuden kasvaa ja kehittää brändiään, kun tuotantoon tuodaan lisäväriä ammattimaisen äänisuunnittelun myötä.

”Kun perustimme Ruuhkavuosirakkautta-podcastin, meitä oli pitkään harmittanut perhepuhetta leimaava negatiivisuus. Huomasimme itsekin usein valittavamme huonoista yöunista ja lasten kiukutteluista. Miksi emme ikinä puhuneet perhe-elämän arkisista ilon hetkistä tai siitä suurenmoisesta rakkaudesta, jota lapset elämäämme tuovat? Tajusimme, että Suomi tarvitsee enemmän positiivista ruuhkavuosipuhetta ja siksi perustimme podcastimme”, kertoo Pohjanlehto.

Ruuhkavuosirakkautta-podcastin ensimmäinen jakso tulevalla tuotantokaudella kuullaan torstaina 9.9. Podcastissa perhearjesta puhutaan yhtä intohimolla kuin työelämästäkin, ja yleisölle tutut vieraat pääsevät puhumaan aiheista, joista he eivät aiemmin ole mediassa juurikaan puhuneet.

”Jaksojen teemat vaihtelevat uran ja perheen yhdistämisestä positiiviseen psykologiaan ja huippu-urheilusta seksuaalisuuteen. Me puhumme siis ihan kaikesta, rohkeasti ja lempeydellä”, kuvailee Kärki.

Asennemedia ottaa ilolla vastaan uuden podcastin, joka laajentaa Asennemedian tuottamien perhesisältöjen tarjontaa.

”Perhesisällöille on nykyään valtava kysyntä. Olemme iloisia, että saamme Ruuhkavuosirakkautta-podcastin mukaan tarjontaamme, ja että voimme puolestamme tarjota podcastille kasvun mahdollisuuksia ammattimaisen äänisuunnittelun ja -tuotannon kautta. Tänä päivänä podcast-kentällä erottautuu edukseen laadukkaalla äänityöllä, ja otamme innolla Kristan ja Hetan studiomme mikkien ääreen jatkamaan arvokasta työtään perhe-elämän ilojen puolestapuhujina”, kertoo Asennemedian perustaja ja toimitusjohtaja Ulla Vartiainen.

”Me olemme tosi innoissamme, että saamme olla osa Asennemedian perhettä. Aloitimme podin nauhoittamisen puolitoista vuotta sitten Hetan saunassa. Nyt saamme tehdä tätä Suomen parhaiden podcast-ammattilaisten kanssa ja kehittää Ruuhkavuosirakkautta entistäkin kokonaisvaltaisemmaksi konseptiksi”, sanoo Pohjanlehto.

Kuuntele Ruuhkavuosirakkautta-podcastia
Ruuhkavuosirakkautta Instagramissa

Asennemedia tuottaa Suomen suosituimpia lifestyle-podcasteja. Muita Asennemedian podcasteja ovat muun muassa Jäljillä, Afterwork, Mimmit sijoittaa, Selvin päin ja Kroonisesti ärhäkkä.

Lisätiedot:

Johanna Risku
Projektijohtaja
+358 40 564 9171
johanna@asennemedia.fi

Asennemedia on vuonna 2015 perustettu vaikuttajamarkkinointitoimisto, joka edustaa nykypäivän tärkeimpiä mielipidevaikuttajia, monikanavaisiksi henkilöbrändeiksi kasvaneita bloggaajia ja podcastaajia. Asennemedia tavoittaa sosiaalisen median sekä yhteensä 30 vaikuttajansa kautta jo yli 800 000 suomalaista viikoittain.

www.asennemedia.fi