Siirry sisältöön

Asennemedian podcastit ylittivät neljän miljoonan kuuntelun rajapyykin

Asennemedian podcasteja on kuunneltu yli neljä miljoonaa kertaa. Kolme suosituinta podcastia ovat kaikki keränneet reilusti yli puoli miljoonaa kuuntelua.

Tiedote 4.4.2019

Asennemedialla on kahdeksan erilaista podcastia, joiden jaksojen aiheet vaihtelevat lifestylestä ja muodista työelämään, mielenterveysaiheisiin ja lestadiolaisuuteen. Huhtikuun alkuun mennessä Asennemedian podcasteja oli kuunneltu yli neljä miljoonaa kertaa.

”Mainostajien kiinnostus podcasteja kohtaan on kasvanut vuoden alusta tasaisesti. Olemme toteuttaneet kaupallisia kampanjoita myös hyvin visuaalisiksi miellettyjen brändien, kuten Arabian ja Geishan, kanssa”, Asennemedian strategi Noora Kunttu kertoo.

Mainostajalle tämä hyvin intiimi mediamuoto tarjoaa mahdollisuuden päästä lähelle kuulijaa. Radiomedian tutkimuksen mukaan jopa 31 % podcastien kuuntelijoista kuuntelee podcasteja keskittyneesti eli ei tee mitään muuta samalla. Lisäksi podcastien parissa vietetty keskimääräinen aika on varsin pitkä, jopa 28 minuuttia”, Kunttu jatkaa.

Suosituimpia podcasteja ovat tyypillisesti some-vaikuttajien pitämät lifestyle-aiheiset podcastit. Podcastien kuuntelijamäärät ovat suuria, sillä vaikuttajia seuraa uskollinen seuraajajoukko myös muissa sosiaalisen median kanavissa. Asennemedian suosituimpia podcasteja ovat Salatut elämät -kaksikko Sara Parikan ja Johanna Puhakan Papupata, Pupulandia-blogin Jenni Rotosen, stylisti Meri Milashin ja radiojuontaja Petra Soikkelin Afterwork ja pitkän linjan muotibloggaajien, Metti Forssellin ja Hanna Väyrysen, Metti & Hanna. Kaikki suosituimmat podcastit ovat keränneet reilusti yli puoli miljoonaa kuuntelua.

Podcast on täydentänyt upealla tavalla monen vaikuttajamme henkilöbrändiä ja tuonut heistä esille aivan uusia puolia”, iloitsee Asennemedian strategi Noora Kunttu.

Viisi asiaa, jotka jokaisen mainostajan kannattaa tietää podcasteista

  1. Pre-roll ja mid-roll ovat podcastin juontajan itsensä, omalla äänellään ja omaan tyyliinsä puhumia, mainosmaisia spotteja, jotka ajetaan kaikkiin podcastin jaksoihin määräajaksi.
  2. Sisältöjaksossa pureudutaan asiakkaan aiheeseen muuhun sisältöön sopivalla tavalla ja asiakkaan briefin mukaan. Sisältöjakso ei poistu määräajan umpeuduttua vaan jää osaksi muuta sisältövirtaa.
  3. Yksi sisällöllisen laadun edesauttaja on hyvä brief. Mieti siis jo etukäteen, mikä pääviestisi on, mitä ja ketä tavoittelet ja mistä et halua, että brändisi yhteydessä puhutaan.
  4. Podcastia ei kannata verrata radioon vaan ennemminkin muihin suoratoistopalveluihin.
  5. Podcasteja kuunnellaan erityisesti kotitöiden tekemisen ohessa ja liikenteessä, joko omassa autossa tai julkisissa liikennevälineissä.

Asennemedia toimii ruotsalaisen podcast-alusta Acastin edustajana Suomessa. Acastin etuja ovat muun muassa tarkka mitattavuus ja pre-roll- ja midroll-mainosten mahdollistaminen. Asennemedian podcasteja voi kuunnella Acastin lisäksi myös Spotifyssa ja iTunesissa.

Lisätiedot:

Noora Kunttu
Strategi, Asennemedia Oy
+358 50 3236752
noora@asennemedia.fi

Asennemedia on vuonna 2015 perustettu vaikuttajamarkkinointitoimisto, joka edustaa nykypäivän tärkeimpiä mielipidevaikuttajia, monikanavaisiksi henkilöbrändeiksi kasvaneita bloggaajia ja podcastaajia. Asennemedia tavoittaa sosiaalisen median sekä yhteensä 28 blogin ja podcastin kautta jo yli 200 000 suomalaista viikoittain.

www.asennemedia.fi